Kirjoittava ihminen.
Noin vuosi sitten, jälleen yhtenä unettomana aamuyönä valvoin ja mietin elämääni ja valintojani. Mietin kaikkea sitä mikä minulle on oikeasti tärkeää ja mitä ilman en voi elää. Yksi vastaus oli selvä: kirjat ja lukeminen. Lapsena en tiennyt mitään parempaa, kuin olla yksin ja lukea. Raahasin kirjastosta valtavia kirjapinoja ja ahmin ne muutamassa päivässä. Paras paikka […]
Mistä tunnistaa avantouimarin? Ei hätää, hän kyllä kertoo sen itse. Ensimmäinen kokemukseni talvipulahduksesta on peräisin viime vuosituhannen lopulta. Pohjois-Karjalan opiston teatterilinjalla opetus oli hyvin fyysistä: juoksimme aamulenkkejä pitkin Niittylahden hiekkateitä syksystä kevääseen säällä kuin säällä ja annoimme kehon ja mielen kuviteltujen rajojen venyä ja paukkua. Siihen kuvioon sopi myös avantouinti Pyhäselän hyisessä vedessä kuin nuudelipaketti […]
Ai niin, minulla on täällä tämmöinen blogi. Tässä on nyt ollut, noh, kaikenlaista. Kyse ei ole ollut siitä, ettenkö olisi halunnut kirjoittaa, en vain ole pystynyt siihen. Tai siis olen kyllä kirjoittanut, mutta enimmäkseen vain omille silmilleni, terapoinut itseäni kynällä ja paperilla. Tärkeää sekin, ehkä tärkeintä. Huomaan kynnyksen omien tekstien julkaisuun nousseen. Välillä mietin, kuka […]
Herään, päätä särkee, janottaa. Tiskipöydällä tyhjät viinipullot, sormenjäljistä samentuneet viinilasit. Kaadan itselleni kylmää vissyä. Olen onnellinen. Elokuun ensimmäinen. Rakastan tätä kuukautta. Siinä missä kesäkuu ja heinäkuu ovat täynnä tukahduttavaa painetta nauttia kesästä kun se kerrankin tässä on ja kohta taas ohi, elokuu vain on ja hymyilee arvoituksellisesti. Se tietää, ettei kesä ei ole ohi, että […]
Kun maailma ympärillä huojuu ja natisee, laitan kaihtimet kiinni ja otan veitsen käteeni. Ja alan pilkkoa. Mitään uutta ei ole siinä, että koronakriisi on saanut ihmiset vetäytymään sankoin joukoin keittiöön, myös minut. Uutta on se, että olen antautunut kokeilemaan rohkeammin uusia reseptejä enkä vain jumittanut tutuissa bravuureissa, kuten nakkikeitossa. Nykyään sitä ihan muina masterchef-muikkeleina heitellään […]
En ole niitä tyttöjä, joiden ympärillä olisi koskaan pörrännyt poikia ruuhkaksi asti. Nuorena olin pitkään se, jolla ei koskaan ollut ketään. Se, joka ei koskaan saanut sitä, kenet olisi halunnut. Se teki kipeää. Ehkä siksi en ole koskaan osannut suhtautua parisuhteeseen itsestäänselvyytenä. Rakkaus itsessään on tietysti suuri mysteeri: miten ylipäänsä on mahdollista, että kaksi ihmistä […]
Oli aika, jolloin teatteri oli minulle tärkeintä maailmassa. Oli mahdotonta kuvitella elämää ilman sitä, se oli työ, harrastus, elämäntapa, elinehto. Sitten tapahtui jotain. Vai tapahtuiko? Ehkä vain kyllästyin ja väsyin, teatteriin tai itseeni, ehkä molempiin. Itseeni teatterissa. Monta vuotta olen elänyt lähes ilman, enkä ole kaivannut takaisin. Pari viikkoa sitten näin ilmoituksen Huonon teatterin kurssista. […]
Syksyn pimeys ja kaikki tämä koronasonta. Siinä kaksi hyvää syytä, miksi olen viime aikoina halunnut lähinnä vain kadota maailmalta ja koteloitua kotiini. Eilen raotin arkkuni kantta ja lähdin ystävän kanssa elokuviin. Nojauduin pehmeään penkkiin punaviinilasi kädessäni ja rapistelin amerikanpastilleja. Voi kunpa tämä olisi hyvä tai ei ainakaan ihan paska, ajattelin. Ei se ollut paska. Tove […]
Keväällä, koronapäissäni, ostin maanisesti itselleni erilaisia tarra-arkkeja. Kissoja, lehmiä, koiranpentuja ja laiskiaisia, kimalteella koristeltuja laamoja. Minulla ei ollut mitään hajua mihin niitä liimaisin, mutta tarroja oli saatava. Joku reaktiohan se oli johonkin: halu palata takaisin (viattomaan) lapsuuteen, jonka kauhuja olivat Tšernobyl, lama ja Pelle Hermannin alkutunnari, ei maailmanlaajuinen pandemia. Kaipasin kipeästi Tiimarin tarrarullahyllyn ääreen, tuijottamaan […]
Kirjoittakaa päiväkirjaa, he sanovat. Dokumentoikaa poikkeusoloja, se on tärkeää sitten jälkikäteen. En ole pitänyt päiväkirjaa, en ottanut yhden yhtä valokuvaa hiljentyneistä kaduista tai säppiin laitetuista liiketiloista. Tätä blogikirjoitustakin olen suunnitellut kaksi viikkoa saamatta mitään aikaiseksi. Keskittymiskykyni riittää lähinnä vain somen ja uutissivustojen maaniseen selaamiseen, tiskaamiseen, sängyn petaamiseen ja yleiseen siivouspuuhasteluun. Niinhän jossain Anna-Leena Härkösen tekstissäkin […]
Itse Minna Mänttäri 